Aineistopohjainen kirjoitelma

Aineistopohjainen essee on kirjoitelma, jossa käytetään aineistoa ja kommentoidaan tai eritellään sitä tehtävänannon mukaisesti. Aineistopohjaisessa esseessä kannattaa muistaa muutama pääsääntö:

1) Aineisto pitää aina esitellä, ennen kuin siitä otetaan tietoa tai siihen viitataan. Aineiston voi esitellä heti esseen alussa tai tehdä erillisen lukijaa aiheeseen johdattelevan aloituskappaleen.
2) Aineiston esittelyssä pitää kertoa tekstin nimi, tekstilaji, kirjoittaja, julkaisupaikka sekä -aika. Lisäksi esittelyyn on syytä liittää selostusvirke, jossa kerrotaan, mistä teksti kertoo.
3) Käytä aineistoa viimeistään toisessa kappaleessa ja muista viitata aineistoon useita kertoja esseen aikana.
4) Käytä aineistoon viitatessasi johtolauseita, kuten uutisessa sanotaan, kirjoittajan mukaan tai Koivu toteaa. Tekstin lukijalle täytyy tulla selväksi, mitkä asiat ovat omaa pohdintaasi ja mitkä taas aineistosta otettuja.
5) Voit selostaa aineistoa epäsuorasti ( Koivun mukaan autoissa on eroja enemmän kuin uskotaan. ) tai suoraan tekstiä lainaamalla (Koivu sanoo:" Eri merkkisissä autossa on paljon eroja, eivätkä ihmiset usko näin olevan.") Käytä suoria sitaatteja kuitenkin harkiten.
6) Kun otat esille jotain aineistosta, asiaa pitää kommentoida. Turhia lainauksia kannattaa välttää.

Pyri kirjoittamaan yhtenäinen essee, jossa käytät pohdintasi tukena aineistoa. Muista aina noudattaa tehtävänantoa!